Monien Portugaliin muuttavien brittien keskuudessa esiintyy outo ilmiö.

Kaikki alkaa aivan viattomasti. He saattavat ostaa VRSA:ssa sijaitsevasta Chinês-liikkeestä viilentäviä pellavapaitoja. Sitten he alkavat yhtäkkiä tilata "tuoretta kalaa" sillä innolla, jolla brittiläiset yleensä tilaavat hyvää balttia. Ilman varoitusta heistä tulee ihmisiä, jotka kuvaavat julkisesti Croydonissa sijaitsevaa tihkusateista kauppakeskusta "aivan kamalaksi". Mikä se luultavasti onkin.

Tässä ovat Suuret uudelleensyntyneet britit. Ulkomaalaiset, jotka tunnettiin aiemmin nimellä Dave ja Sue Swindonista.

Tunnistamme heidät heti. He istuvat Algarven kahviloiden ulkopuolella helmikuussa aurinkolasit päässä, vaikka auringonvaloa on vain vähän enemmän kuin Bournemouthissa. He juovat pieniä espressoja selittäessään, että he ovat "nykyään täysin irrottautuneet brittiläisestä ajattelutavasta". Mikä on ihmeellistä, kun otetaan huomioon, että he viettävät todennäköisesti yhä useita tunteja Facebookissa Milton Keynesin Kevin ja Sonian kanssa. Niin, ja heillä on tapana sekaantua vain muihin brittiläisiin ulkosuomalaisiin.


Gastronomia

Muutos voi olla varsin hämmästyttävä. Kaveri, joka aikoinaan söi pakastettua islantilaista lasagnea ja katseli loputtomia Top Gear -ohjelman uusintoja, puhuu nyt sumuisin silmin ihaillen "kauden mustekalasta". Hänen vaimonsa alkaa kutsua itseään "välimerelliseksi". Hän on ollut Portugalissa hieman yli yksitoista kuukautta ja onnistunut silti polttamaan olkapäitään Albufeiran huhtikuun auringonpaisteessa!

Sitten tulee itse Britannian suuri tuomitseminen. Brittiläinen ruoka? Ilmeisesti syömäkelvotonta: "Yhdistyneestä kuningaskunnasta ei yksinkertaisesti saa kunnon tuotteita", sanoo eräs kaveri, joka aikoinaan piti Fray Bentosin piirakkaa haute cuisine -ruokana. Yhtäkkiä jokainen brittiläinen ateria kuvataan beigeksi, prosessoiduksi tai "teolliseksi". Fish & Chipsistä tulee fyysinen todiste yhteiskunnan romahduksesta. Greggsin makkarasämpylästä puhutaan kuin se olisi taikinaan käärittyä asbestia. Samaan aikaan paikalliset portugalilaiset istuvat lähistöllä ja ahmivat tyytyväisinä bifanoja, sipsejä, makeita leivonnaisia, kroketteja ja friteerattuja turskakakkuja, joiden ohessa on niin paljon pikkelöityä sianlihaa, että kardiologikin tainnuttaisi.

Todellisuudessa Britanniassa on tietysti varsinkin nykyään tarjolla erinomaista ruokaa. Britannian kaupungeissa on mitä moninaisimpia ravintolavalikoimia, joita voi kuvitella. Kaikkea thaimaalaisesta marokkolaiseen, intialaiseen ja italialaiseen. Nykyään Yhdistyneessä kuningaskunnassa on kaikkea. Mutta uudestisyntyneiden ulkosuomalaisten on torjuttava tämä pieni fakta, koska nostalgia on heille riskialtista puuhaa. Nostalgia johtaa ajatuksiin, kuten "Ehkä Reading ei ollutkaan niin huono paikka?".

Credits: Pexels; Author: ROMAN ODINTSOV ;

Metamorfoosi

Politiikassa metamorfoosi saavuttaa täyden tehonsa. Ulkomailla ollessaan monista brittiläisistä ulkosuomalaisista tulee poliittisia neroja. Eläkkeelle jäänyt tilitoimiston johtaja Dudleysta pitää yhtäkkiä pitkiä luentoja "Westminsterin toimintahäiriöistä" istuessaan munuaisen muotoisen uima-altaan vieressä. "Yhdistynyt kuningaskunta on mennyttä", hän julistaa painokkaasti. Näin sanoo kaveri, joka yhä uusii Britannian passinsa, kerää Britannian eläkkeitä, katsoo Britannian televisiota ja valittaa, jos Silvesin paikallisessa kahvilassa ei tarjoilla kunnon pekonia.

Tällaisten ulkosuomalaisfilosofien mukaan Britanniasta on tullut dystooppinen joutomaa, jota asuttavat vain surkeat työmatkalaiset, jotka syövät Pret-voileipiä jatkuvasti harmaalla taivaalla. Portugali puolestaan esitetään maanpäällisenä paratiisina, jossa hymyilevät kalastajat jakavat appelsiineja kauniille lapsille, kun Fado-musiikki kulkee lempeästi mukulakivikylissä, joihin nykyajan hiipivä käsi ei ole vaikuttanut. Tämä kertomus säilyy huolimatta Portugalin byrokratian ylettömyydestä, joka saa keskiaikaisen hammaslääketieteen näyttämään jokseenkin tehokkaalta.

Kukaan ei mainitse Portugalissa kohdattuja todellisia haasteita. Sen sijaan ulkosuomalaisen Pollyannan innostuksen jälkeisissä Facebook-päivityksissä sanotaan muun muassa seuraavaa: "Täällä ihmiset ymmärtävät, miten ELÄÄ." Tämä kirjoitetaan yleensä sen jälkeen, kun on kätevästi unohdettu neljän tunnin odottelu rahatoimistossa, koska joku leimasi väärän paperin vuonna 2019.

Sitten on kummallinen lause: "Britit eivät ole enää minun kansaani."

Hieno repliikki. Äärimmäisen dramaattinen. Kuulostaa siltä, että syrjäytetty monarkki sanoisi jotain? Ja silti nämä samat ihmiset tunnistavat toisen britin 500 askeleen päästä pelkästään siitä, että kuulevat jonkun pyytävän mallasetikkaa batatas fritan päälle ripoteltavaksi. Nämä portugalilaiset tarkoittavat luultavasti sitä, että britit eivät enää ole "heidän kansaansa" sinänsä. Todellisuudessa tavallinen ulkosuomalainen yksinkertaisesti uupui modernin brittiläisen elämän päivittäiseen rytmiin. Työläys, kasvavat kustannukset, korkeat verot; puhumattakaan synkästä säästä ja loputtomasta heimopoliittisesta huutelusta.

Toki kaikki brittiläinen negatiivinen politikointi ja "eliitin" likapyykin hyvin julkinen tuulettaminen luovat varmasti tunteen, että liian monet meistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa ovat jatkuvassa vihan tilassa. Portugali tarjoaa varmasti vastalääkettä kaikelle tälle hölynpölylle. Täällä lounaat kestävät pidempään kuin jotkut avioliitot, sää ei muistuta kosteaa mattoa, ja vanhukset osaavat yhä istua kahvilan ulkopuolella syömässä lounastaan kuvaamatta sitä TikTokiin. Mutta sen sijaan, että he vain sanoisivat: "Portugali sopii minulle nykyään paremmin", monet ulkosuomalaiset tuntevat itsensä pakotetuksi hylkäämään brittiläisen elämän täydellisesti ja seremoniallisesti. Se on emotionaalinen vastine sille, että julistaa äänekkäästi, että uusi kumppani on mahtava, koska "entinen" ei arvostanut käsityöläisoliiveja tai grillattua kalaa.

Perintö

Ironista tässä kaikessa on se, että niin monet ulkomaalaiset näyttävät muuttuvan entistäkin brittimäisemmiksi lähdettyään Yhdistyneestä kuningaskunnasta. He tuovat teetä tonneittain, pitävät Intermarchén oman tuotemerkin makkaroiden laatua pakkomielteisenä ja perustavat Facebook-ryhmiä, jotka on omistettu yksinomaan viimeisenkin Branston Pickle -purkin etsimiseen 50 mailin säteellä. Kokonaisia keskusteluja voidaan käydä siitä, onko portugalilainen pekoni "hyväksyttävää". Ihmiset, jotka väittävät ylittäneensä brittiläisen kulttuurin, menettävät silti tunnekontrollin, kun heiltä evätään HP-kastike englantilaisen aamiaisen kanssa.

Jopa ulkosuomalaistapaamiset ovat kuin suurlähettilään roolissa, ja niissä esitellään brittiläisyyttä ulkomailla. Joku valittaa BBC:stä, kun taas joku toinen uskaltaa mainita maahanmuuton. Kuulet Etelä-Walesista kotoisin olevan kaverin väittävän, että Portugali oli paljon parempi kaksikymmentä vuotta sitten. Koko tunnelma muistuttaa Gatwickin lähellä sijaitsevaa pubia. Niin ainutlaatuisen brittiläistä. Jopa kirkkoherraa ja tuoreita mansikoita myöten.

Tässä on totuus, jota kukaan ei halua myöntää. Moni meistä ei koskaan lähde kokonaan pois kotiseudultaan. Britannia jää syvälle sieluun, yleensä jonnekin sarkasmirauhasen ja teenhimon väliin. Ulkomaalaiset, jotka julistavat, että "britit eivät ole enää minun kansaani", ovat usein samoja ihmisiä, jotka järjestävät massiiviset Pyhän Yrjön päivän grillijuhlat, joissa soi Elton Johnin ja Cliff Richardin musiikki. Tarjolla on Cumberlandin makkaraa, Cheddar-juustoa ja niin paljon Unionin lippuja, että The Mallin liput häpeäisivät.

Portugali ei siis ole täysin poistanut brittiläisyyttä sisältä. Se on vain tarjonnut paljon auringonpaistetta ja sinistä taivasta, jossa tämä yhä kliseisemmäksi käyvä identiteetin välttelyn muoto voidaan toteuttaa. Me voimme tehdä sen paljon teatraalisemmin ja vieläpä postikorttimaisemissa.

Irlantilaiset, joilta ei koskaan puutu metaforia tai kahta, sanoisivat näin: "Voit ottaa ihmisen pois suosta, mutta et voi ottaa suota pois ihmisestä." Ja myönnettäköön, että irlantilaiset tietävät pari asiaa muuttoprosessista. He ovat siinä taitavia. Kuulen kuitenkin harvoin, että he karttavat omaa perintöään. Ei. Irlantilaiset juhlivat sitä. Ja he tekevät sen ylpeinä.